Toimiva jätehuolto takaa onnistuneen tapahtuman
Kesä 2022 oli Mikkelissä täynnä isoja tapahtumia. Useiden tapahtumien jätehuollosta vastasi RL-Palvelut Oy. Hyvin suunniteltu ja toteutettu jätehuolto takaa kävijälle elämyksen, helpottaa tapahtumajärjestäjän työtä ja on ystävällinen myös ympäristölle.
Farmari-messut, St.Michel ravit ja St. Michel SummerFest sekä Saimaa Sounds -festivaalit houkuttelivat kymmeniä tuhansia kävijöitä Mikkeliin kesällä 2022. Yksikään tapahtuma ei onnistuisi ilman hyvin suunniteltua ja toimivaa jätehuoltoa. Tapahtumajärjestäjälle tuo lisäarvoa se, että jätehuollon palveluun pystyy luottamaan.
Farmari 2022 -maatalousnäyttely
Heinäkuun alussa Kalevankankaan alueella järjestetty Farmari 2022 -maatalousnäyttely on valtava kokonaisuus: yleisöä ja näytteilleasettajia oli paikalla noin 60 000, ja lisäksi alueella oli yli 200 kotieläintä, muun muassa lypsykarjaa, lihanautoja, eri rotuisia lampaita, hevosia, sikoja ja siipikarjaa. Myös erilaisten jätetyyppien osuus on Farmarissa laaja.
”Farmarissa pääteemana oli vastuullisuus, joka toteutui sekä näyttelyn tapahtumatuotannossa että -sisällöissä, joten luonnollisesti jätteiden kierrättäminen asianmukaisesti ja ympäristöystävällisesti on meille erittäin tärkeää. RL-Palvelut valittiin Farmari –tapahtuman kumppaniksi aiemman hyvän kokemuksen perusteella; yritys huolehti tapahtuman jätehuollosta ja vuokra-wc-palveluista myös Farmari 2010 –maatalousnäyttelyssä”.
“Heillä oli jo maatalousnäyttelyn vaatimaa jätehuolto-osaamista ja -tietämystä. Tämänkokoisen tapahtuman jätehuolto vaatii hyvää osaamista ja ennakkosuunnittelua, mikä näkyi palveluissa. Valintaan vaikutti myös RL-Palvelut Oy:n paikallisuus”, toteaa tapahtumatuottaja Niina Lampinen ProAgria Tapahtumat Oy:stä.
”Jätehuollon piti kattaa tavanomaiset näyttelyyn liittyvät jätteet, kuten pakkausmateriaalit ja esitteet ja kävijöiden tuottamat jätteet. Lisäksi kierrätettiin eläinten jätökset ja näyttelyeläimistä lypsetty maito, jota kertyi tapahtuman aikana satoja litroja.
RL-Palveluilta löytyi tähän kokonaisuuteen ympäristövastuullinen, järkevä ja tehokas ratkaisu. Olimme hyvin tyytyväisiä siihen, että muutoksiin reagoitiin nopeasti ja joustavasti. Tarvitsimme esimerkiksi kesken tapahtuman lisää jätelavoja, mikä järjestyi heti. Myös tapahtuman purun yhteydessä saimme lisäapua joustavasti, kun alueelta poistettavaa lantaa olikin enemmän kuin arvioimme.” Lampinen sanoo.
SummerFest ja Saimaa Sounds
SummerFest ja Saimaa Sounds -festivaalit järjestettiin kesällä Mikkelipuistossa. Molemmilla festivaaleilla kävijät antoivat hyvää palautetta wc- palveluiden siisteydestä, määristä ja sijoittelusta.
“Toimiviin wc-palveluihin ei yleensä kiinnitetä huomiota, joten positiivinen palaute on harvinaista. Toimivat ja siistit wc-tilat ovat festivaaleilla järjettömän tärkeä osa kävijäkokemusta, mutta wc-siisteyden ylläpitäminen on haastavaa. Kun siinä onnistuu, se on todella isoa plussaa tapahtumalle”, sanoo
Osuuskauppa Suur-Savon ravintoloidenryhmäpäällikkö Arttu Toroi.
“Viime vuonna festivaaleilla ei ollut juoksevan veden käsienpesua. Nyt kehitimme sellaisen yhdessä RL-Palveluiden kanssa, ja saimme aikaan hyvin toimivan ratkaisun”, kertoo Toroi.
RL-Palvelut toteutti festivaalien wc-palvelut eli vuokraWC-kopit ja pisuaarit sekä niidentyhjennyksen ja huollon tapahtuman aikana. Palveluun sisältyivät myös käsidesipisteet ja käsienpesupaikat, joissa oli juokseva vesi. Lisäksi RL-Palvelut huolehti tapahtumien jätehuollosta kokonaisuudessaan eli suunnitteli ja toimitti muun muassa tapahtumaan sopivat roska-astiat ja jätepuristimet ja huolehti jätteiden kierrätyksestä.
“Festivaalit ovat puistomiljöössä ja tapahtuman jälkeen puisto on auki muillekin kävijoille, joten paikkojen siistinä pysyminen on hyvin tärkeää. Myös siisteydestä saimme hyvää palautetta. Asianmukainen kierrätys ja roskien määrän minimointi ovat nykypäivänä tärkeitä asioita”.
”Se, että tapahtuman jätehuolto tulee paikalliselta toimijalta, on myös Osuuskauppa Suur-Savon tapahtumissa tärkeää. Paikallista toimijaa käyttämällä tuetaan alueellista elinvoimaa. Myös hinta ja laatu kulkivat RL-Palveluilla ainakintässä tapauksessa hyvin käsi kädessä. Tämän vuoden kokonaisuuden pohjalle on hyvä rakentaa seuraavienkin vuosien toiminnot”, toteaa Toroi.
St Michel -ravit
RL-Palvelut Oy toteutti St Michel -ravien jätehuollon sekä vuokraWC-palvelut, jotka räätälöitiin yhdessä tilaajan kanssa suurtapahtumaan sopiviksi. Tapahtuman yleisömäärä heinäkuisen viikonlopun aikana oli noin 15000 henkeä.
St. Michel -raveja järjestävän Mikkelin Raviradan toimitusjohtaja Kari Tiainen sanoo, että toimiva jätehuolto on erittäin tärkeä viihtyvyystekijä.
”Yleisön ja tapahtuman toimivuuden kannaltaon tärkeää, että paikat pysyvät siistinä. Varsinkin meillä siisteys on erityisen tarkassa syynissä, koska St. Michel -ravit on eräänlainen aikuisten festivaali ja asiakasryhmä odottaa siisteyttä.”
”Jätehuollosta tai wc-palveluista ei tullut yhtään negatiivista asiakaspalautetta. Se on merkki siitä, että nämä palvelut toimivat hyvin.”
Yhteistyö RL-Palveluiden kanssa sujui Tiaisen mukaan mutkattomasti.
”Olemme tehneet yhteistyötä jo pidempään ja löytäneet hyvät toimintamallit. RL-Palveluilla on aktiivinen ote markkinointiin ja myyntiin; meidän ei ole tarvinnut kysellä heiltä palveluita ja tarjouksia, vaan he ovat olleet meihin aktiivisesti yhteydessä hyvissä ajoin. Se helpottaa meidän työtämme, kun asiat tulee hoidettua oikeassa aikataulussa.”
St Michel -raveissa halutaan suosia paikallisia kumppaneita, jotta myös tapahtuman käyttämistä palveluista on taloudellista hyötyä alueelle.
“On win-win-tilanne, että kaikki alueen yritykset ja tapahtumajärjestäjät puhaltavat yhteiseen hiileen. Näin turvataan tapahtuman jatkuvuus. Sekin on hyvä, että palveluntuottaja on fyysisesti lähellä, sillä esimerkiksi vuokra-wc:itä ei tarvitse kuljettaa paikalle kauempaa”, Tiainen sanoo.
Mikkeli Events
”Paikallisten toimijoiden ja palveluiden verkoston oltava toimiva, jotta kaupungissa voidaan tuottaa laadukkaita tapahtumia”.
Näin sanoo tapahtuma-koordinaattori Marle Kirvesniemi, Mikkeli Eventsistä.
“Paikallisuus on tärkeää myös hiilineutraaliuden kannalta. On tehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää, että palvelut tulevat tapahtumiin läheltä. Kun tapahtuman palvelut rullaavat hyvin, siitä hyötyy myös paikkakunnan imago. Kun käy onnistuneessa tapahtumassa, koko paikkakunnasta jää positiivinen mielikuva.”
RL-Palvelut
Olemme palvelleet asiakaskuntaamme Mikkelin seudulla jo 50 vuoden ajan (2023). Haluamme kehittää yhdessä asiakkaidemme kanssa toimivia ratkaisuja ennen kaikkea heidän tarpeidensa ja toiveidensa pohjalta, sekä ennaltaehkäiseviä toimia ja auttaa asiakkaitamme ymmärtämään ympäristöasioiden huomioimisen omassa toiminnassaan.
Vastuullisuus ja kestävä kehitys on iso osa meitä. Suunnittelemme toimintamme vastuullisesti, ympäristövaikutukset huomioiden mm. ajoreiteissämme ja kalustomme päästöissä, suosimme laadukkaita työvälineitä ja tarvikkeita.
Pyrimme aina asiakkaalle sopivimpaan, edullisimpaan ja tehokkaimpaan jätehuollon ja puhtauspalveluiden ratkaisuun. Toimintamme pohjana on asiakkaiden toiveet sekä ohjeet ja laatujärjestelmä. Inspiraationa huominen.