Sulkavan Suursoudut - Suomen suuriman soututapahtuman jätehuolto
Sulkavan Suursouduissa on Partalansaarta kierretty soutamalla kilpaillen jo vuodesta 1968 lähtien. Vuosien varrella pienestä tapahtumasta on kasvanut Suomen suurin soututapahtuma. 49 ensimmäisen vuoden aikana Partalansaaren kiersi yhteensä 220 015 soutajaa ja parhaimpina vuosina yli 10 000.
Kattavaa jätehuoltoa tapahtumiin
RL-Palvelut on suunnitellut yhdessä järjestäjien kanssa tapahtumalle toimivan jätehuollon. Jätehuolto on ollut kaikki osa-alueet kattavaa; roska- ja biojäteastioiden tyhjennykset, puristimet ja niiden tyhjennykset. RL-Palvelut on toimittanut paikan päälle myös tarvittavan kaluston, jäteastioden lisäksi vuokra-wc:t.
Toimivaa palvelua
Palvelu on ollut joustavaa ja äkillisissäkin tilanteissa asiat on saatu hoidettua. Muutaman vuoden aikana toimintoja on saatu tehostettua ja näin ollen myös kuluja saatu kuriin.